Logo

OHS:lle jättimenestys ampumajuoksun SM 2018 -kotikisoissa. Juhani Tolonen on yleisen sarjan Suomen mestari.

Ampumajuoksun SM 2018 -kilpailut olivat OHS:lle jättimenestys. Kolmen kilpailupäivän aikana järjestävän seuran kilpailijat saavuttivat peräti 15 kultaa, 10 hopeaa ja 4 pronssia. Seuran ampumahiihtäjät eivät ole koskaan aikaisemmin saavuttaneet vastaavanlaista menestystä yhden SM -kisaviikonlopun aikana. Ei kesällä, eikä talvella.

Juhani Tolonen voitti miesten yleisen sarjan normaalimatkan Suomen mestaruuden. Erinomaisella ja suorastaan huikealla kilpailusuorituksella Juhani jätti ampumahiihdon maailmancupissa hyvin menestyneen Tero Seppälän tylysti hopealle. Sanomalehti Kalevassa oli iso artikkeli kuvineen Tero Seppälästä. Olihan siellä kuitenkin sivulauseessa maininta, että Juhani voitti SUOMEN MESTARUUDEN!

Monia muita sykähdyttäviä menestystarinoita koettiin SM -kisojen aikana. Tässä pari niistä. N15 sarjan viestijoukkue Vilma, Ella ja Neea nappasivat kultaa. Vanha urheilun klisee – menestys ruokkii menestystä pitää sittenkin paikkansa. Kolmikko jatkoi seuraavina päivinä erinomaisia suorituksia ja menestystä tuli. Ja jatkoa on luvassa, sen nuoret naiset lupasivat!

Entäpä nuoret ja lahjakkaat ”konkarimme” Seela ja Roope? Seelalle viesti- ja pikakilpailun hopeaa ja normaalimatkan kultaa sunnuntaina. Roopella oli sunnuntaina juoksukenkä syönnillänsä – kova vauhti ja sihti kohdillaan – tuloksena M19 -sarjan Suomen mestaruus. Jo kolmas henkilökohtainen.

Lämpimät onnittelut Suomen mestareille, mitalisteille ja kaikille kilpailijoille!! Yritetään talvella samanlaista menestystä!!

Ampumahiihtojaosto

VIESTIT 24.8.2018

KULTA

N15; Vilma Sorvisto, Ella Sorvisto, Neea Taskila

M120; Jouni Kinnunen, Heikki Laurila, Antti Henriksson

N120; Sari Laurila, Anu Junnila, Merja Santaniemi

N150; Johanna Magga, Anne Hautamäki, Anne Talvensaari-Mattila

HOPEA

M13; Eemeli Kuiri, Ronni Mäntyranta, Konsta Rantasuo

NYL; Seela Peuralahti, Sonja Heljasvaara, Tia Pökkä

PRONSSI

N13; Oona Latomaa, Anni Naumanen, Erika Kujala

M15; Mikko Pietarila, Juuso Kinnunen, Eeli Kuja

PIKAKILPAILU 25.8.2018

KULTA; M35 Jouni Kinnunen, N40 Johanna Magga, N45 Sari Laurila, N60 Anne Talvensaari-Mattila

HOPEA; N17 Seela Peuralahti, N35 Anu Junnila, M40 Antti Henriksson, M45 Heikki Laurila, N55 Anne Hautamäki

PRONSSI; N14 Neea Taskila

NORMAALIMATKAT 26.8.2018

KULTA; N17 Seela Peuralahti, M19 Roope Jokela, MYL Juhani Tolonen, N35 Anu Junnila, N40 Johanna Magga, M45 Heikki Laurila, N60 Anne Talvensaari-Mattila

HOPEA; M13 Eemeli Kuiri, M35 Jouni Kinnunen, N45 Sari Laurila

PRONSSI; M40 Antti Henriksson